Karl august tavaststjerna hemåt i
Kahdeksantoistavuotiaana Karl aloitti arkkitehtiopinnot Polyteknillisessä opistossa ja valmistui sieltä vuonna Hän ei kuitenkaan toiminut tässä ammatissa muutamaa vuotta kauempaa, sillä kirjallisuus veti puoleensa. Keski-Euroopassa ja Ruotsissa. Juhani Aho. Finska vikens hemlighet. Urho Kivimäki. Arkkitehdiksi valmistumisvuonnaan hän julkaisi esikoisrunokokoelmansa För morgonbris , joka merkitsi realismin alkua suomenruotsalaisessa kirjallisuudessa.
Kari Jalonen, Juhani Aho. Esipuhe Pirkko Alhoniemi. Tavaststjerna, Karl August. Kertomus Suomen viimeisten nälkävuosien ajoilta.
Tavaststjerna, Karl August
Myöhemmin perhe muutti Hämeeseen, jossa molemmat vanhemmat kuolivat varhain. Patriootti ilman isänmaata Valitut teokset. Ruotsinmatkaltaan hän löysi näyttelijätärpuolisonsa. En patriot utan fosterland. Vaikka Tavaststjerna oli syntyperältään aristokraattinen, mieleltään hän oli kosmopoliitti, demokraatti ja myös suuri isänmaan ystävä. Faktaa Karl Tavaststjerna syntyi Karl Tavaststjerna kuoli vuotiaana keuhkotulehdukseen Porissa Sveska litteratur sällskapet informerar, s.
Koulu- ja opiskeluaikanaan Karl kiinnostui kirjallisuudesta. Ulkomailla ollessaan hän kirjoitti kotikielellään ruotsilla runoja ja romaaneja sekä muutaman näytelmän. Hän kävi innokkaasti teatterissa ja luki uusinta pohjoismaista sekä ranskalaista ja venäläistä kirjallisuutta. Pikku Karl. Eversti Ruinista tuli orpopojan holhooja. Suomeen palattuaan luvulla Tavaststjerna jatkoi tekstiensä julkaisemista, mutta taloudellisista syistä työskenteli myös toimittajana hankolaisessa ja porilaisessa ruotsinkielisessä lehdessä.
Anteckningar från det Finland som varit. Realismin eturiviin hän nousi varsinaisesti romaaneillaan.
TAVASTSTJERNA, Karl August
Hårda tider. Hän matkusteli ulkomailla, mm. Suomenlahden salaisuus. Mikkelin maalaiskunnassa syntynyt Karl Tavaststjerna oli Suomen ensimmäinen moderni ruotsinkielinen kirjailija. Pedersen Arne T, K. Tavaststjerna — vår man i Paris. Aikansa suomenruotsalaisessa kirjallisuudessa Karl Tavaststjerna oli yksinäinen susi, mutta hänen tuotannollaan on yhtymäkohtia suomenkielisten aikalaisten kuten Juhani Ahon ja Minna Canthin kanssa.
Jo tässä vaiheessa heräsi hänen kirjailijakutsumuksensa. Kovina aikoina.
Lisäksi postuumeina muita valikoimia, koottuja teoksia, kirjekokoelmia sekä käännöksiä mm. Tavaststjerna oli realisti ja ensimmäinen runoilija, joka toi saaristomeren runouteemme. historia från Finlands sista nödår. Teksteillään hän pyrki riisumaan myös katteetonta kansallista ihanteellisuutta. Salanimellä Paul Dubois. Tavaststjerna otti mallia ranskalaisesta naturalismista ja pyrki eroon romantisoivasta kerrontatavasta.
Hän oli myös ensimmäinen kirjailija, jonka tuotannosta huokuu vähemmistöön kuulumisen tunne.